Kaustisella kolmen suurkilpailun viikonloppu

13.07.10

Kaustisen ravikeskuksessa ravataan perjantaina ja lauantaina perinteiset Festivaaliravit, joiden ohjelmassa on kolme suurkilpailua.

Avauspäivän päälähtöjä ovat 4-vuotiaiden suomenhevosten Pikkupelimanni 2010 finaali ja 5-vuotiaiden lämminveristen Isla-ajo.

Vuodesta 1990 lähtien järjestetyn Pikkupelimannin finaalin suosikkeina lähtevät matkaan Pikku-Pertti ja Gilari.

Simo Kanalan valmentama Pikku-Pertti oli alkukilpailujen nopein ajan 29,0a. Totemi Rokin poika on latautunut Pikkupelimannin finaaliin normaalin harjoituskaavion mukaan.

- Kaikki näyttää kolme päivää ennen H-hetkeä hyvältä. Eläinlääkäri tarkisti Pertin karsintojen jälkeen, ja varmisti, että kaikki on kunnossa. Ori käy kolme kertaa viikossa uimassa. Kärryjen edessä se on kaksi - kolme kertaa viikossa. Yhden päivän Pertti lepää. Meillä on edelleen vain yksi tavoite: voitto, Simo Kanala sanailee.

Seppo Sarkolan valmentama Gilari ei päästä suosikkia helpolla. Ori oli Pikku-Pertin voittamassa alkuerässä pitkään pussissa ja kiri tilaa saatuaan 24-vauhdilla toiseksi.

- Gilari on parhaita varsoja, mitä minulla on koskaan ollut. Se ryhdistäytyy aina tosi tilanteessa, ei moiti juoksupaikkaa ja on aika ravivarma. Lähden ajamaan kärkisijasta, Seppo Sarkola lupaa.

Mopoling näytti iskukykynsä kirimällä toisen karsintalähdön voittoon. Juha Kortekallion mukaan oriin tähtäin on tulevissa vuosissa, ja sijat 3.-4. ovat sopiva tavoite.

Perjantain toisena suurkilpailuna jatkaa 10000 euron ykkösellä ajettava Isla-ajo. Se on 5-vuotiaille Suomessa syntyneille lämminverisille suunnattu tasoitusajo, jossa tammat lähtevät paalulta ja oriit ja ruunat 20 metrin takamatkalta.

Kolmatta kertaa suurkilpailuna ajettava Isla-ajo on koonnut nimekkään osanottajajoukon. Samaan volttirinkiin asettuvat mm. Piece By Piece, Magical Queen, Charbora, Bianca Journey, Rim Bay Fay, Jim Småbo ja Speedspider, joten odotettavissa on erittäin mielenkiintoinen kilpailu.

Lauantain pääkilpailuna ajetaan Lemminkäinen-Nykänen-ajo (entinen Festivaali-ajo), jonka voittaja kuittaa 12000 euroa.  Se on Kaustisen vanhin suurkilpailu, sillä tämänvuotinen kisa on järjestyksessään kolmaskymmenesseitsemäs.

Viimeiset viisi vuotta kilpailua on hallinnut Pekka Korven talli. Vuosi sitten Festivaali-ajon voittoa juhli Photon, toissa vuonna Sanda Spirit ja vuosina 2006-2007 Classico Merett.

Pekka Korpi tuo lauantain pääkilpailuun Express Meretin ja Sanda Spiritin. Mikkelissä mailin ryhmän aikaan 10,4a hurjastellut Express Merett lienee suosikki, mutta sesaa tiukan haasteen Sanda Spiritin lisäksi ainakin Simb Chaplinilta, Chancy Robertolta, Aslakilta ja Beer Budgelta.

Ravien oheisohjelmassa on mistä valita. Lapsille on molempina päivinä tarjolla ilmainen tivoli.  Lauantaina raveissa esiintyy Idols-voittaja Koop Arponen.


KM


 Etusivulle     Takaisin     Tulosta