TotoTV-ravit Kaustisen Nikulassa

07.02.10 14:00, TotoTV, Kaustinen, Nikula



Juoksuselostukset ja maalikamerakuvat

Lähtö 1

Kylmäveriset tasoitusajo 2100 m p. 500 e + 20 m/ 400 e. enintään 2500 e P. 400 e.


POIKA-MI lähti pitkältä takamatkalta, mutta eteni avauskierroksen lopussa 3. ulos. Lähti päätöskierroksen alussa kolmannelle ja jyräsi varmaan voittoon. JAANAN RIINA siirtyi 700 jäljellä johtavan takaa 2. ulos. Peri vastustajien laukkojen myötä johtopaikan, mistä kesti kakkoseksi. TUHANNEN TYKKI lähti 900 jäljellä 2. ulkoa nousuun ja pääsi loppukaarteessa keulaan. Laukkasi loppusuoralle tultaessa ja joutui tyytymään kolmanteen sijaan. JEDI kiihdytti johtoon. Jatkoi 700 jäljellä 2. sisällä, mistä jaksoi neljänneksi. RESMAN lähti 1300 jäljellä takajoukoista kolmannelle ja puristi viidenneksi. SARUMAN lähti 1200 jäljellä keskijoukoista kolmannelle, mutta laukkasi 1400 jäljellä ja jäi hännillä. Kulki asiallisesti, mutta laukkasi loppusuoralla nelossijalta. SILLINKI laukkasi 1. kaarteessa, minkä jälkeen kulki asiallisesti. KUTERIN TAIGA siirtyi 900 jäljellä 4. ulkoa 3. sisälle, mistä jaksoi kahdeksanneksi. TIILAN MIINA riitti 5. ulkoa yhdeksänneksi. REISSU-VIKTOR laukkasi lähtökiihdytyksessä jäi taustalle, missä ravasi loppuun asti. SALAISUUS ROK laukkasi 1200 jäljellä takajoukoissa. KUTONEN laukkasi lähtökiihdytyksessä ja menetti pelin. RONIN RAKETTI laukkasi lähdössä ja jäi taustalle, missä ravasi loppuun asti. SAIMA-JUSTIINA väsyi 3. sisältä. TOUHUN TAAVI siirtyi 700 jäljellä johtavan rinnalta keulaan, mutta laukkasi samassa. HULTAN INKKU oli poissa.

Väliajat: 39,0/Jedi 38,0 37,0 38,5/Tuhannen Tykki


Lähtö 2

Lämminveriset ryhmäajo 2100 m H.P. Paquen lähtö enintään 5000 e. P. 500 e.


HAYARD ÅS hyökkäsi viim. takasuoralla 3. ulkoa ja eteni varmaan voittoon. RIDDLE NIBS nousi 700 jäljellä 4. ulkoa kolmannelle ja kiri maalisuoralla hyvin kolmanneksi. MONEY SPENDER lähti viim. takasuoran alussa 5. ulkoa selässä kolmannelle ja rutisti kolmanneksi. GOLD DUST PIL nousi loppusuoralla 3. sisältä toiselle, muttei saanut lopussa kunnolla vapaata. ONE FOR THE ROAD siirtyi 1800 jäljellä johtavan rinnalta keulan, mistä kesti viidenneksi. ÖRSAFLICKAN jäi viim. takasuoran lopussa 2. ulos pussiin. Nousi loppusuoralla viidennelle ja kiri terävästi. EMILY SONIK matkasi 5.-4. sisällä, eikä saanut lopussa kunnolla vapaata. MOUNTAIN MAGGIE painui lähtösuoran päässä keulaan. Jatkoi 1800 jäljellä 2. sisällä, mistä seurasi kahdeksanneksi. ABBEY HILL nousi loppusoralla 4. sisältä toiselle, muttei parantanut. ONKAMON CATAMO väsyi johtavan rinnalta. COUSIN EXPRESS oli poissa.     

Väliajat: 17,0/One For The Road 20,0 19,5 17,0


Lähtö 3

Kylmäveriset ryhmäajo 2100 m 1.30.0 ja hit.P. 500 e.


TOTEMI LIN siirtyi 1100 jäljellä 3. ulkoa 3 sisälle. Nousi 600 jäljellä 2. ulos. Hyökkäsi loppusuoran alussa kolmannelle ja eteni varmaan voittoon. TELLINKI hakeutui loppusuoralla johtavan takaa kolmannelle neljännelle ja spurttasi kakkoseksi. TÄHDEN TUULIA nousi 1400 jäljellä johtavan takaa toiselle, mistä kamppaili kolmanneksi. LÖTENS BLIXT kiihdytti keulaan, mistä kesti neljänneksi. ULLAN POJU laukkasi 1. kaarteeseen mentäessä ja jatkoi takajoukoissa, missä laukkasi viim. kaarteessa. SAMURAI ROK käynnistyi hitaasti ja jäi hännille, missä laukkasi 600 jäljellä. TÄHTI-SUVITAR laukkasi 900 jäljellä 2. ulkoa ja jäi ratkaisevasti. ROJALI laikkasi pahoin lähdössä. HISSUN KATTI oli poissa.   

Väliajat: 33,0/Lötens Blixt 32,5 30,5 33,0


Lähtö 4

Lämminveriset tasoitusajo 2100 m Transport J. & S. Viiperi Ay:n lähtö p. 15 000 e + 20 m/ 20 000 e. enintään 115 000 e P. 600 e.


EVELIINA KEMP siirtyi 900 jäljellä 5. sisältä 4. ulos. Nousi 700 jäljellä kolmannelle ja tykitti loppusoralla varmaan voittoon. ZARNIA LAUKKO hyökkäsi 1900 jäljellä 4. ulkoa kolmannelle ja pääsi 500 jäljellä keulaan. Näytti loppusuoralle tultaessa selvältä voittajalta, mutta kangistui viime metreillä ja joutui päästämään voittajan edelleen. GOODY BRODDA nousi viim. takasuoralla 4. sisältä toiselle, jatkoi loppukurvissa kolmannelle ja kiri mukavasti kolmanneksi. FINGERSTALL aloitti johtavan rinnalla ja jatkoi 1400 jäljellä 2. ulkona, mistä eteni kiertämättä neljänneksi. SIMB KINDLY nousi 1500 jäljellä 2. ulkoa kolmannelle ja eteni johtavan rinnalle. Siirtyi 1700 jäljellä keulaan, mistä kesti viidenneksi. KENNY CROFT laukkasi lähtökiihdytyksessä ja jatkoi 3. ulkona. Siirtyi 1600 jäljellä 3. sisälle, mistä jakoi kuudenneksi. TACTIC TIME lähti 900 jäljellä 5. ulkoa selässä kolmannelle, muttei jaksanut nousta kärkikamppailuun. CALLELA SHOWMAN avasi johtoon, mistä väsyi pahoin viimeisellä takasuoralla. NIGHT CAP jaksoi 3. ulkoa yhdeksänneksi. CANKUS JÄNTAN jäi viim. takasuoralla väsyvän keulahevosen taakse pussiin ja vajosi hännille, mistä ei enää noussut rahoille..   

Väliajat: 18,0/Callela Showman 20,5 18,0/Simb Kindly19,0/Zarnia Laukko


Lähtö 5

Lämminveriset tasoitusajo 2100 m Etus. Suom. synt. Rauman Kone Oy:n lähtö p. 2800 e + 20 m/ 4500 e. enintään 25 300 e P. 500 e.


HOSE LEE piti keulasta varmaan voittoon. LUCKY JUSTINE kiri maalisuoralla 3. sisältä toiseksi. MARY HILL lähti viim. takasuoralla 5. ulkoa kiriin ja nousi kolmanneksi. PEACEBREAKER lähti viim. takasuoralla 4. ulkoa kolmannelle ja jaksoi neljänneksi. BELLA QUEENBOX eteni 2. sisältä kiertämättä viidenneksi. GOLD TREASURE liittyi viim. takasuoralla 6. sisältä kolmannen radan jonoon ja kiri asiallisesti viim. rahoille. DEN VACKRA RÖJ kohosi 900 jäljellä 6. ulkoa kolmannelle ja punnersi tasaisesti perille. CANKUS LURIFAX matkasi 2. ulkona. Jäi viimeisellä takasuoralla väsyvän hevosen taakse pussiin ja vajosi hännille, mutta kiri tilaa saatuaan asiallisesti. VICTOR CHOC jaksoi 4. sisältä yhdeksänneksi. LUIGI'S LOU lähti 900 jäljellä 3. ulkoa kolmannelle ja eteni viim. takasuoralla johtavan rinnalle, mistä väsyi yhdeksäksi. RUN YOU CLOSE nousi 900 jäljellä 5. sisältä 3. ulos, juuttui vetämättömään selkään ja jäi loppukurvin alussa hännille. Nousi pian ulkoradoille, mutta ei pystynyt ohituksiin. GIANT PATRICK väsyi johtavan rinnalta viimeiseksi.
   
Väliajat: 22,5/Hose Lee 21,0 20,0 14,5


Lähtö 6

Lämminveriset ryhmäajo 2100 m Feedex Oy Ab:n lähtö enintään 55 000 e. P. 700 e.


                                                                                                   HIGHLANDER FELLOW pamautti johtoon. Lisäsi vauhtia tarpeen mukaan ja hallitsi varmoin ottein maaliin saakka. AIRBAG nousi loppusuoralla johtavan takaa toiselle ja eteni kakkoseksi. LASS HEATHROW  eteni 3. sisältä kiertämättä kolmanneksi. FERNANDO KANE lähti 1500 jäljellä 5. ulkoa kolmannelle ja pääsi 1400 jäljellä kuolemanpaikalle, mistä jaksoi neljänneksi. SIMB CHESTER lähti 700 jäljellä 5. ulkoa selässä kolmannelle. Nousi 300 jäljellä kolmannelle ja kiri asiallisesti viidenneksi. RIVALDO KANE aloitti johtavan rinnalla ja jatkoi 1400 jäljellä 2. ulkona, mistä seurasi kuudenneksi. MULTI ONE lähti 600 jäljellä 4. ulkoa kolmannelle ja puristi  seitsemänneksi. EMPIRE TILLY nousi loppusuoran alussa 3. ulkoa kolmannelle neljännelle, mihin jäi pussiin. DROTTNING INGRID siirtyi viim. kaarteeseen mentäessä 4. sisältä 4. ulos. Nousi 400 jäljellä kolmannelle, muttei parantanut. ANIMAL oli poissa.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                       
                 
Väliajat: 17,0/Highlander Fellow 19,0 19,5 14,0


Lähtö 7

Kylmäveriset tasoitusajo 2100 m LH-Sprinkler Oy:n lähtö p. 28 000 e + 20 m/ 18 000 e. pt. 40 m. P. 700 e.


PIIRRON TAPI  avasi johtoon, veti vauhdilla ja irtoisi lopussa helppoon voittoon.. OLLIN MYRSKY seurasi johtavan takana kakkoseksi. ELLAN KYMPPI käynnistyi hitaasta. Jatkoi rytmistä kiinni saatuaan 2. rataa ilman selkää ja punnersi kolmanneksi. MOKOMANI  laukkasi 1. kaarteessa, mutta jatkoi 2. ulkona. Haastoi loppusuoralla kolmanneksi sijoittuneen Ellan Kympin ja piti vauhtinsa hyvin loppuun saakka. KALEVA siirtyi 1100 jäljellä 5. sisältä 3. ulos. Nousi viim. takasuoralla kolmannelle. Haparoi loppusuoralla, mutta piti 5.sijan. MURRON TITAANI nousi viim. takasuoralla 4.sisältä toiselle ja jaksoi kuudenneksi. TOTEMI ROK laukkasi lähdössä ja jatkoi taustalla, mistä ei enää noussut rahoille. TOKIOTTI VÄSYI 3. sisältä seitsemänneksi. HAITURI laukkasi 1700 jäljellä 4. sisältä. TURNERI aiheutti kaksi lähdön uusintaa ja poistettiin lähdöstä

Väliajat: 30,0/Piirrom Tapi 28,5 26,5 26,0


Lähtö 8

Lämminveriset tasoitusajo 2100 m Etus. 3-4-v. p. 400 e + 20 m/ 1000 e. enintään 5400 e P. 400 e.


Lähtö 9

Lämminveriset ryhmäajo 2100 m Etus. Suom. synt. K-Market Kanttarellin lähtö enintään 9500 e. P. 500 e.


LATRO nousi loppusuoran alussa johtavan takaa toiselle ja spurttasi varmaan voittoon. JET LEE matkasi 3.-2. ulkona. Nousi viim. kaarteen lopussa kolmannelle ja eteni kolmanneksi. FIFTH MAY veti vauhdilla ja kesti kolmanneksi. SWEET RAMONA  jäi kiihdytyksessä kolmannelle ja pakitti 1. kaarteessa 7. ulos. Eteni 2. kaarteen lopussa 5.sisälle. Nousi viim. takasuoralla kolmannelle ja loppusoran alussa neljännelle ja jyräsi neljänneksi. BLACK TWISTER seurasi 3. sisältä viidenneksi. DORABELLA nousi 700 jäljellä 2. ulkoa kolmannelle ja jaksoi kuudenneksi. BLOCKHEAD taipui johtavan rinnalta seitsemänneksi. SECRET DYNAMITE riitti 4.sisältä kahdeksanneksi. CLASSIC DANCER laukkasi lähdössä ja jatkoi 6. ulkona, mistä riitti yhdeksänneksi. SPECIAL ZONE lähti viim. takasuoran alussa 5. ulkoa kolmannelle. Kiersi viim. kaarteen neljättä viidettä ja laukkasi loppusuoralle tultaessa. STONEISLE CLIFFY lähti viim. takasuoran alussa 5. ulkoa selässä kolmannelle. Nousi viim. kaarteessa neljännelle ja laukkasi loppusoralle tultaessa. DEMON'S PLAY oli poissa.

Väliajat: 18,5/Fift May 20,5 21,0


Lähtö 10

Kylmäveriset tasoitusajo 2100 m p. 2550 e + 20 m/ 2000 e. enintään 12 550 e P. 500 e.


ULLAN TATU avasi johtoon, mistä kamppaili varmaan voittoon. RUSVERI nousi etusuoralla johtavan takaa toiselle ilman selkää, mistä punnersi kakkoseksi. PELARIN TÄHTI laukkasi lähdössä ja jatkoi raville selvittyään 5. sisällä/4. ulkona. Nousi viim. takasuoralla kolmannelle ja eteni kolmanneksi. VANJA MYRBERG siirtyi viim. kaarteeseen mentäessä 3. ulkoa 2. sisälle ja seurasi neljänneksi. POLJENTO laukkasi 1 kaarteessa, minkä jälkeen kulki vauhdikkaasti. Viim. 1600 m 29,2. KISKURIISA siirtyi 1100 jäljellä 3. sisältä 2. ulos. Nousi 600 jäljellä kolmannelle, muttei parantanut. JEPPAS VILLE lähti kolmelta pakilta ja matkasi koko matkan ajan takajoukoissa. MISTER HÖYLÄRI laukkasi 1500 jäljellä 2. ilman vetoapua. Jatkoi 5. ulkona, missä laukkasi 800 jäljellä. VETKALE laukkasi 1 kaarteessa ja 1. takasuoralla. HILUN HUISKE laukkasi lähdössä ja 1. takasuoralla. Kulki taustalla vauhdikkaasti, mutta laukkasi loppusuoralla 27,5/1000 m).                                          

Väliajat: 40,0/Ullan Tatu 37,0 33,0 32,0



 Etusivulle     Takaisin     Tulosta