Pikkupelimanni-kilpailu 4 vuotiaille suomenhevosille
Pikkupelimanni-kilpailun säännöt
- Kaustisen Seudun Raviseura ry järjestää vuosittain Suomen Hippos ry:n hyväksymänä ajankohtana suomenhevosten Pikkupelimanni-kilpailun. Näissä säännöissä mainitsemattomilta osin kilpailussa noudatetaan Suomen Hippos ry:n voimassa olevia ravikilpailusääntöjä.
- Kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan neljä (4) vuotiaat suomenhevoset, joiden omistajat ovat täyttäneet näiden sääntöjen määräykset.
- Kilpailumatka on 2100 metrin ryhmäajo autolähtönä. Mikäli lopullisen ilmoittautumisen jälkeen kunakin vuonna hevosia on ilmoitettu 16 tai enemmän, Kaustisen Seudun Raviseura ry järjestää näille karsintakilpailun noin 2-4 viikkoa ennen loppukilpailua siten, että loppukilpailussa on enintään 12 hevosta.
- Jokaisen määrättynä vuonna järjestettävän Pikkupelimanni-kilpailun maksut suoritetaan erikseen ja täten kertyneet varat käytetään kulloinkin kysymyksessä olevan kilpailun palkinnoiksi. Kilpailua koskevat ennakkomaksut suoritetaan seuraavan maksuaikataulukon mukaisesti:
I erä 17 euroa 30.11. hevosen ollessa 2-vuotias
II erä 67 euroa 30.04. hevosen ollessa 3-vuotias
III erä 84 euroa 31.01. hevosen ollessa 4-vuotias
Jos yksi maksuerä on jäänyt määräaikaan mennessä maksamatta, se on mahdollista suorittaa kaksinkertaisena viimeistään seuraavan erän eräpäivänä. Mikäli hevosesta ei ole maksettu yhtään erää ennen viimeistä erää, hevosella ei ole osallistumisoikeutta. Jo maksettuja eriä ei suoriteta takaisin. Hevosen omistaja voi halutessaan suorittaa yhden tai useampia maksueriä ennakolta. Jos kilpailuun ilmoitettu hevonen myydään ja jotta hevosen mukanaolo kilpailussa varmistettaisiin, myyjän tulisi ilmoittaa siitä välittömästi Kaustisen Seudun Raviseura ry:lle.
- Kaustisen Seudun Raviseura ry pidättää oikeuden peruuttaa kilpailu, ellei siihen ilmoiteta riittävästi hevosia tai, jos olosuhteet muuten ovat sellaiset, ettei yhdistys katso voivansa kilpailua järjestää. Siinä tapauksessa palautetaan jo kertyneet maksut takaisin hevosten omistajille.
- Kilpailun karsintaan otetaan mukaan enintään 48 hevosta. Mikäli järjestäjä joutuu kasrimaan hevosia karsintalähdöistä, käytetään pisteytystä, joka perustuu ennätykseen ja voittosummaan ilmoittamishetkellä. Karsintakilpailuun hyväksytään hevoset seuraavan pistelaskutavan mukaan:
1) annetaan pienin pistemäärä hevoselle, jolla on paras ennätys karsintakilpailun ilmoittamispäivään mennessä
2) annetaan pienin pistemäärä hevoselle, jolla on suurin voittosumma karsintakilpailun ilmoittamispäivään mennessä.
Näin saadut pisteet lasketaan yhteen ja pienimmän yhteispistemäärän saaneelle hevoselle annetaan sijaluku 1, toiselle 2 jne. Tasapisteissä ratkaisee arpa. Hevoset jaetaan karsintalähtöihin seuraavan kaavion mukaisesti:
lähtö I II III IV
sijaluku 1 2 3 4
8 7 6 5
9 10 11 12 jne.
Mikäli saman omistajan tai valmentajan hevosia joutuu sijalukujen perusteella samaan lähtöön, tasoitustenlaatija sijoittaa nämä uudelleen siten, että ne mahdollisimman hyvin noudattavat alkuperäisen pistelaskun osoittamaa asemaa.
Karsintakilpailuun ilmoitettujen hevosten lukumäärä ratkaisee karsintalähtöjen määrän ja niistä loppukilpailuun pääseiven hevosten lukumäärän.
ilmoitettuja hevosia karsintalähtöjä loppukilpailuun
16 - 24 2 6 parasta
25 - 36 3 4 parasta
37 - 4 3 parasta
Mikäli loppukilpailuun tasapääjuoksun/tasapääjuoksujen takia on pääsemässä enemmän kuin 12 hevosta, pääsee loppukilpailuun edellä mainitussa pisteytyksessä paremmin sijoittunut. Tasatilanteessa loppukilpailuun pääsevä hevonen arvotaan.
Loppukilpailussa karsintalähtöjen voittajat valitsevat ensin lähtöradan loppukilpailuun kokonaisaikojen mukaisessa järjestyksessä, nopein ensin. Mikäli ajat ovat samat, valintajärjestys arvotaan. Voittajien valittua ratansa valitaan radat toiseksi sijoittuneille, sitten kolmanneksi jne. sijoittuneille samalla periaatteella. Mikäli kilpailu ajetaan suoraan loppukilpailuna ratajärjestys arvotaan. Tällöin loppukilpailuun pääsee edellä mainitun pisteytyksen 12 parasta hevosta. Tasatilanteessa loppukilpailuun pääsevä hevonen arvotaan.
- Kaikki kerätyt maksut käytetään kilpailujen palkintojen maksuun. Kaustisen Seudun Raviseura ry:n hallitus tarkistaa kilpailun palkintotason vuosittain. Kilpailun palkintotaso täyttää suurkilpailulle asetetut vaatimukset.
- Kaustisen Seudun Raviseura ry:n hallitus päättää vuosittain seuraavista Pikkupelimannikilpailuista.
- Kaustisen Seudun Raviseura ry:n hallitus on oikeutettu päättämään näiden sääntöjen muuttamisesta ja kaikista Pikkupelimanni-kilpailua koskevista asioista. Samoin Kaustisen Seudun Raviseura ry:n hallitus ratkaisee kaikki näitä sääntöjä koskevat tulkintaerimielisyydet. Muutokset on alistettava Suomen Hippos ry:n hallituksen hyväksyttäväksi.
Kaustisen Seudun Raviseura ry
Voimassa vuoden 2006 kilpailusta alkaen.
